PERJANTAI(na) 5.2 oli oman rartsastus tunnin vuoro ja menin tunnin yllätys yllätys Bellellä. Aluksi käveltiin ihan vain alkukäynnit ja kun otettiin ohjat tuntumalle niin tehtiin perus pysähdyksiä ja voltteja. Siitä sitten ruettiin ravailemaan alku raveja ja ravissakin tehtiin voltteja ja ympyröitä, kun vähän aikaan oltiin ravailtu alettiin tekemään viisikaarista kiemura uraa. Se onnistui meiltä hyvin vähään aikaa kun oltiin menty sitä lisättiin tehtävään keski halkaisijalle kääynti siirtymä sekin onnistui aluksi hyvin, kunnes minulta loppui kärsivällivyys ja aloin vain vetämään ohjista ennen käynti siirtymää ja Belle ei silloin halunnut siirtyä ( kukapa silloin haluaisi kun käyttää pelkkiä ohjia). Kun tajusiin että pelkästä ohjasta vetäminen ei auta herkällä ponilla ( vaikka eise kyllä millään ponilla auta :D ) niin parantui meno taas ! Sen jälkeen oli välikäyntien vuoro ja välikäyntien jälkeen alettiin tekemään pitkillä sivuilla pohkeen väistöä niin että vähän poikitusta uralta mutta ei paljoa, myöskään ei paljoa vauhtia. meillä onnistui nekin mutta on vielä paljon parannettavaa! kun oltiin tehty väistyjä molempiin suuntiin istutiin harjoitus raviin, ja sai ottaa laukan nostoja. Nostot meni hyvin mutta aina välillä kun yritin kääntää niin ei onnistunut ( kuskin vika). Molempiin suuntiin nostot olivat hyviä mutta välillä kääntäminen ei onnistunut, laukan jälkeen ravailtiin viellä pitemmillä ohjilla ja tehtiin voltteja,loivia kiemuroita jne... Sen jälkeen enään loppu käynnit ja koko viikon ratsastelut ratsastettu:)
kuvat C. Sini I
!!PS. TEEN TOIVE KUVA POSTAUKSEN !!
eli laita joko kommentteihin toiveita tai instagramiin käyttäjälle @ainojaliska
(instaan tuee erillinen kuva toiveille)
- Aino
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti